Sairaalasta taas kerran kotiuduttu.

Kyllä, maanantaina oli sitten se oikean rinnan rasvaimuoperaatio.

Maanantaina. Sairaalassa piti olla klo 7 aamulla. Hyvissä ajoin siis ylös sängystä, koska ajomatkaa oli kuitenkin lähes tunnin verran. Puolisko siis minut sinne kuskasi ja taksilla olen myöhemmin kotiutunut.

Jouduin 4 hengen huoneeseen, jossa tulin viettämään yöni kahden ihmisen seurassa. Nojoo, siinä vetelin sitten taas ne hienot kaavut ja muut asiaankuuluvat releet ylleni (eli sairaalan mummopökät ja tukisukat joita nimitin stay-upeiksi). Kyselin hoitajilta, että nukutetaanko ja olenko yötä. Vasta lääkäri osasi vastata kysymyksiini. Kyllä nukutetaan ja olen yön sairaalassa ja operaationi on vasta iltapäivällä. Viereinen potilas vietiin siitä tunnin päästä leikkaukseen ja vastapäätä majaillut vanha rouvakin katosi siinä leikkaukseen jossain välissä. Itse kulutin aikaani lukemalla kirjaa, ratkomalla ristisanatehtäviä ja telkkua katsellen. Oma lähtö tuli vasta klo 13 jälkeen ja kiljuva nälkäkin oli jo siinä vaiheessa jäänyt jonnekin.

Mainitsin, että tuntuu hölmöltä vain makoilla sängyssä toisen vietävänä vaikka olisi kaksi tervettä jalkaa joilla kävellä. ;D Siinä muutaman mutkan kautta alkoi sitten näkyä näitä leikkausvaatteisiin pukeutuneita henkilöitä. Kyselivät ummet ja lammet edellisestä leikkauksesta. Ja sitten sain kävellä edes leikkaussalin ovelta sinne itse leikkauspöydälle. Katossa oli hienot sateenkaaren väriset lamput. Kaiken esivalmistelun keskellä anestesialääkäri kysyi, että eikö minua jännitä. No jännittihän minua. Ei kuulemma päällepäin näkynyt sitten yhtään. Ei muutakuin nukutuslääke virtaamaan ja ymisin vastaukset vielä viimeisiin kysymyksiin ja kommentteihin tuijottaessani happimaskia. Ja se sama maski naamassani heräsinkin melkoiseen viiltävään kipuun rinnassani. Katselin vain ympärilleni ja puhisin kivusta. Ihmettelin, että eikö kukaan tule ottamaan maskia pois ja antamaan jotain helpotusta tähän olotilaan. Kuulin jonkun kuorsaavan jossain lähistöllä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tultiin vihdoinkin kyselemään vointia ja lykättiin pilleriä suuhun, kun kerroin kivusta. Jännä homma, etten muista ikinä mitään siitä kun minut viedään huoneeseen. :)

Torkuin hetken aikaa. Onneksi vessassa käynnit alkoivat sujua hieman parempaan tahtiin, kuin edellisellä kerralla ja sain jotenkin puettua sairaalavaatteetkin päälleni. Iltalääkkeiden ohella pyysin unilääkettä. Otin aluksi puolikkaan, mutta uni ei vain tullut. Puolentoista tunnin jälkeen otin toisenkin puoliskan. Alkoi toden teolla tuskastuttamaan, kun uni ei tullut ja jouduin kuuntelemaan huonekavereiden jyrisevää kuorsausta. Onneksi lopulta lääke alkoi auttamaan ja heräsin vain kerran yöllä todetakseni kellon olevan jotain yli 2 ja nukahdin uudestaan.

Tiistaina. Aamulla herätettiin klo 6. Yksi potilas tuli lisää huoneeseen, mutta hänkin pääsi sitten jossain vaiheessa leikkaussaliin. Joskus klo 7 jälkeen lääkäri tuli kierrokselle ja sain pukea tukiliivit päälleni. Ehdin hieman katsoa riemunkirjavaa rintaani. Desin verran olivat ottaneet rinnasta tavaraa. Sängyssä makoillessani hipelöin rintojani ja pohdin, että toivottavasti ei nyt sitten käy niin, että tämä aiemmin isompi rinta onkin nyt tullut paljon pienemmäksi kuin tuo toinen rinta. Nostelin paitaani ja yritin siinä sitten tehdä vertailua ja yritin hellästi koskea operoidun rinnan reunaan, josko se olisi nyt tuolta kainalon puolelta vähän samantapainen kuin toinenkin rinta. Turvoksissahan se rinta oli, joten vertailua oli ihan turha tässä vaiheessa tehdä. Päiväunia en kyennyt nukkumaan. Odottelin vain, että kello olisi niin paljon että saisin luvan lähteä kotiin. Kävin pari kertaa kävelylläkin. Kanttiinissa käydessäni tuntui, että olisi pakko päästä hetkeksi istahtamaan, mutta jaksoin silti kävellä sieltä takaisin huoneeseeni. Olo on kuin ilmapallolla, sekä ulkonäöllisesti että sisäisesti. :D

Lopulta sain lähtöluvan ja minulle soitettiin taksi. Joku jäykän oloinen taksikuski, mutta minulle oli ihan sama vaikkei tuo mitään pukahtanutkaan kun väsytti niin mukavasti. Kotona otin gramman Panadolin ja kömmin sängyn päälle jo klo 20 jälkeen ja nukkunut koko yön heräämättä. Tänä aamuna olo oli toki kuin joku olisi käynyt vähän potkimassa kylkeen. Katselin eilen, että rasvaimu olikin tehty kyljen kautta vain yhdestä kohtaa, eikä kahdesta kuten alunperin oli suunniteltu. Noh, vähemmän reikiä tietysti. :)

Laitan myöhemmin vielä kuvia, kunhan saan aikaiseksi niitä kuvia ottaa. Mutta kaiken kaikkiaan tunteet ovat vielä hieman sekavia, koska lopputulostahan ei vielä tiedä. Mutta odottavaisin mielin ollaan kuitenkin.

Vihdoinkin jotain uutta

Tänään sain vihdoinkin puhelinsoiton sairaalasta ja rasvaimu toiseen rintaan tulee olemaan 22. päivä tässä kuussa. :)
Olo on hieman samanlaisen latautunut, kuin ennen sitä isompaa operaatiota. Tulen saamaan kirjeen postissa jossa on tarkemmat informaatiot. Ei ole sitten hajuakaan, että tehdäänkö homma nukutuksessa vai puudutuksessa ja täytyykö sairaalassa olla yksi yö. Ehkäpä nekin selviää sitten aikanaan.

Laihdutusoperaatio ei ole nyt ottanut tulta alleen, motivaatio ollut täysin hukassa. :( Tänään oli tarkoitus aloittaa taas lenkkeilyt sun muut, mutta nukuin viime yönä noin tunnin verran koiranunta eikä voimat ole paljon työpäivää pidemmälle riittäneet. Tarkoitus olisikin huomenna hakea kaupasta kaikkea vähähiilarista höttöä ja käydä lenkillä. Ja pidän kyllä huolen siitä että nukun varmasti ensi yönä. ;)

Palailen kyllä tässä vielä viikolla kertomaan, kuinka on lähtenyt käyntiin.

Viikko taas takana päin

Kävin maanantaina siellä sairaalassa. Sain ylinopeussakotkin sillä matkalla. ;(
Luultavasti joskus maaliskuun jälkeen tulisi aika rasvaimuun, että saadaan tasoitettua tuo toinen puoli. Uusintaleikkausta ei kirurgi suositellut, koska nänni saattaisi mennä sitten kuolioon jos alettaisiin uudelleen sorkkimaan alta. Joten näillä näkymin saisin vain pari uutta reikää kylkeen, toinen olisi mahdollisesti dreenireiän kohdalta ja toinen ylempää tuolta jostain kainalon lähettyviltä. 
Ja minulle kuulemma kasvaa sellaista kovaa arpikudosta, että hieman on kyllä arven liikakasvua havaittavissa. 

Tilaamani juoksuliivitkin tulivat tällä viikolla ja pitikin tarkkaan katsoa ja pohtia, että ovatko sopivat pienemmän rinnan mukaan. Päädyin sitten vaihtamaan D-kupin C-kuppiin. Pienempi rinta kun on kuitenkin lähempänä C-kuppia (ilmeisesti valmistajan mukaan saattaa nyt vaihdella C:n ja D:n välimaastossa). Sen olen kuitenkin huomannut, että D-kupin liivejä nyt käyttäessäni on pienempi rinta ehkä leveydeltään kuppiin sopiva mutta kuitenkin sen verran matala korkeudeltaan, että juuri nännin kohtaan jää sellainen pieni tyhjiö kuppiin. Toinen rinta täyttää kupin ihan kokonaan, koska on juuri "korkeussuunnassa" taas kuppiin sopiva. Vaikeasti selitetty, mutta enivei. ;)

En ole koko viikkona ehtinyt tehdä mitään liikkumisen eteen. Tänään onkin tarkoitus tehdä jotain asian eteen ja lähdenkin tästä sinne lenkkipolulle.

Uusi aika kirurgille

Enpä ole taas ehtinyt niin ahkerasti täällä päivittää. Työt vievät lähes kaiken ajan ja sillä vähällä vapaa-ajalla mitä on olen yrittänyt liikkua ahkerasti. Tosin viime torstaista asti olen ollut flunssan kourissa eikä loppua tunnu näkyvän. Vihaan sitä, että olen heikossa kunnossa, kurkku ja pää kipeänä ja joudun vain makoilemaan sängyssä. Olisi kiva päästä jo lenkkeilemään ja kuntosalille, olla normaalissa olotilassa. Ilmeisesti tämä on nyt jotain virusperäistä, koska leukosyyttiarvo oli 2,4.

Btw, en löydä mistään kuvia joissa ollen suunnilleen 90kg. Ilmeisesti en ole halunnut olla kuvattavissa. Ymmärrettävistä syistä. :D

Perjantai-iltana tullessani kotiin, tyhjäsin postilaatikkoni ja kirje sairaalasta oli siellä seassa. Ensi maanantaina pitäisi mennä taas kirurgiselle polille iltapäivällä. Aina niin mukavaa kun ilmoitetaan "ajoissa" eli akselilla päivä tai kaksi - viikko. Jouduin pyytämään työvuoron vaihtoa sille päivälle. Onneksi se onnistui.
Olen leikkauksesta saakka nähnyt painajaisia kuinka rintani ovat epäinhimillisen turvoksissa, kasvaneet takaisin ja vaikka mitä. Nyt olen nähnyt painajaisia vain tuosta isommasta rinnasta, että sen koko on kasvanut huomattavasti verrattuna toiseen rintaani. Tiedä sitten saisinko uniltani rauhaa, jos ja kun toinen puoli vielä operoitaisiin uudestaan jollain tavalla...vaikka sitten sillä rasvaimulla. Mietityttää vain, että kuinka paljon rinta menettää muotoaan, alkaako se roikkua pahasti ja mihin kohtaan nänni tulee sijoittumaan. Eipä nämäkään varmaan paljon muulla selviä kuin kirurgilta kysymällä. Hieman jännittää jo tuleva sairaalareissu, että mitä tulee tapahtumaan. Mieleen alkaa tulvia taas kaikki sairaalakäynnit, leikkauspäivä ja leikkauksen jälkeinen aika.
Arpikudos on paikoitellen vaalennut hyvin, joissain kohdin taas on aika tummana vielä varsinkin kainaloiden puolelta (ja siellä on edelleen vielä vihlomistakin aina välillä). Pitäisi varmaan Bio-oilia yrittää laittaa tai jotain voidetta. Arvet ei haittaa, kun lähinnä kekkuloin yläosattomissa vain saunassa tai kotosalla. Eikä niitä kukaan muu näe...tai uskoisin ainakin näin. :D

Viimeksi hölkkälenkillä ollessani tein taas oman henkilökohtaisen ennätykseni eli 2,3km. En olisi ikinä uskonut yltäväni vielä sellaisiin tuloksiin. Tosin saa nyt nähdä kuinka lyhyeksi jää hölkkämatka sitten, kun flunssasta parannun. Perjantaina laitan tilaukseen juoksuliivit ja lämpöpannan (kätevämpi pitkien hiusten kanssa kun hiukset voi nostaa pannan reunan yli heilumaan). Ja ruoan suhteenkin olen yrittänyt taas pysyä kuosissa. Mielitekojen kanssa elo vain ei ole kovin helppoa, kun kaikkea kiellettyä tekee mieli.

Jorinaa

Eilen saunassa ollessani katselin niitä hieman tummempia kohtia joissa "vanhat" rinnat ovat olleet (ja järkyttävän alhaalla ovat olleetkin!), mietin kaikkia positiivisia vaikutuksia mitä on tullut leikkauksen jälkeen ja tullut siihen lopputulokseen, että tämä kaikki on kannattanut. Aluksi tietenkin pelkäsin kaikenmaailman identiteettikriisejä ja ties mitä, koska en osannut kuvitellakaan mitä elämä saattaisi olla kaiken jälkeen.
Olin kuitenkin niin tottunut siihen kaikkeen...painaviin rintoihin, migreeniin, pukeutumisongelmiin, hartioiden jumittumiseen, uniongelmiin, liikuntaharrastusten rajoittumiseen, väsymisestä masennukseen ja vaikka mihin. On silkkaa vääryyttä tyytyä siihen tilaan, kun on olemassa mahdollisuus elämänlaadun parantumiseen! Arvet ovat pieni hinta verrattuna siihen mitä etuja leikkauksesta saa. Mutta ennen leikkauspöydälle päätymistä näitä asioita on yrittänyt ensin hoitaa lääkkeillä, telttavaatteilla, huonoilla liiveillä ja ihan vain liikunnan vihaamisella. ;) On minulla vieläkin vähän huono asenne liikkumista kohtaan... Esimerkiksi ladulle suksittelemaan minua ei saisi kirveelläkään, en halua pelata sählyä tai muutakaan missä saattaisin saada pallon naamaani, enkä ole muutenkaan liikunnan osalta kovin kilpailuhenkinen.

Mutta liikkuminen jatkuu yhä. Olin eilen punttisalilla. Tänään en työpäivän päätteeksi kyennyt menemään lenkille, koska oikean jalan sääri kipeytyi taas sen verran päivän seisoskelusta että oli nyt pakko jättää väliin. Sama kohta kipeytyy aina hölkkälenkin loppuvaiheessakin ja sitä sitten parannellaan loppuilta. Ikävä vaiva. :(
Mietiskelinkin, että astunko jotenkin huonommin jalalla tai vaikuttaako se, että se on kooltaan noin puoli kengänkokoa toista jalkaa isompi. Ehkä äkkinäinen liikuntarasituksen lisääminenkin varmaan on syynä, pitäisi ehkä ottaa rauhallisemmin. Jatkaa vaikka joka toinen päivä -tyyliin ja lisätä siitä aina hiljalleen jonnekin kohtaan aluksi pari peräkkäistä päivää, sitten 2 päivää+välipäivä+2 päivää -tyyliin. Voisin auttaa näitä lihasparkoja mukautumaan paremmin rasitukseen. Kävelylenkkejäkin voisin toki tehdä sellaisina päivinä, kun en tee mitään rasittavaa liikuntaa. Hmm, mietintämyssy päähän. :)

Huomenna aamulla kampean taas puntarille katsomaan, miten olen suoriutunut (niin ja tietysti mittanauhaa unohtamatta).

Löytyi tuollainen:

Sattuuko sääreen?


ps. Kuvat unohtui, mutta ehtiihän sitä. :D

Kilojen karistamista

Olen nyt kokeillut hölkkälenkkejä ja on kyllä ollut aivan mahtavaa. Ekalla kerralla ajattelin, että tällä rapakunnolla pääsisin etenemään max. 3 katulampun väliä mutta yllätin itseni hölkkäämällä 800 metriä pienen alkulämmittelypyrähdyksen jälkeen. Toisella lenkkikerralla meni jo 1,3km ja tämän päivän tulosta en ole vielä ehtinyt tarkastelemaan, mutta on hieman pidempi kuin tuo edellä mainittu matka.
Vaikka minulla on jotkut halvat urheiluliivit päällä (joissa ei ole niin hyvää tukea), niin etumus käyttäytyy kyllä ihan eri tavalla kuin ennen leikkausta. :D Aion hankkia jossain vaiheessa Shock Absorberin juoksuliivit. On aika uskomatonta, että juoksen/hölkkään/mitä vain kävelyvauhtia nopeampaa ja vielä tuollaisen matkan!
Ainut miinuspuoli on tuo oikean jalan sääri/pohje, joka rasituksesta aina ärhäköityy ja saan hieman nilkuttaa kotimatkan. Temppuilee aina kuntosalillakin ollessa. Onneksi on toki tänään palautunut jo nopeampaa kuin ajattelin, eikä ole enää niin kipeä. Ehkä sekin tottuu pikkuhiljaa rasitukseen. Kyllähän minäkin läkähtyisin muutaman liikakilon alla. ;)

Vettä olen nyt pyrkinyt juomaan vähintään 2 litraa/päivä. Ja nesteet tuleekin pihalle aika tiuhaan tahtiin, mutta onneksi sekin helpottaa sitten jossain vaiheessa. Täytyy nyt vain odotella. Kuulemma minusta jo huomaa, että turvotus on alkanut jo haihtua ja kyllä se olotilassakin toki tuntuu. :) Löysin tänään kirpparilta yhen kivan H&M -mekokin joka jopa sujahti päälleni ilman että kiristi kamalasti vatsamakkaroista tai tissien kohdasta.

Täällä siis tavoitteena saada n. 10kg pois. Erityisesti reisistä ja vatsan/selän kohdilta olisi kiva solakoitua, että vaatteet istuisivat vielä paremmin. Yritän tässä epäsäännöllisen työn ohella jaksaa tsempata itseäni liikkumaan, välillä kun tuntuu että ei jaksa. Ja mp3 -soittimeenkin pitäisi tehdä jokin repäisevä soittolista, kun on hieman tylsää juoksennella ja kuunnella vain omaa hengitystä semmoset 40 minuuttia. :D

Koitan ensi kerraksi etsiä itsestäni jonkun vuoden takaisen kuvan ja napsaista kuvan nykytilanteesta, että saa vähän käsitystä tuosta painonpudotuksesta ja jos löytyisi jotain mikä vähän antaisi osviittaa vanhasta rintavarustuksesta.

Muisteluita vanhoista rinnoista.

Tässä eräs päivä mieleeni muistui mitä oli elämä ennen leikkausta.

Täytin pyykkikonetta ja mieleeni juolahti yhtäkkiä, että onpas mukavaa kumarrella ilman ongelmia. Ennen tissipari olisi noussut liiveistään kurkkuun ja ylös noustessani olisin joutunut korjaamaan niiden asentoa liiveihin. Ennen siis jouduin asettelemaan rinnat liiveihin ja nännit "oikealle paikalle". Nyt voin vain pukea liivit ylleni ilman mitään tuskaista asetteluoperaatiota. Iltaisin voin vain mennä sänkyyn makaamaan ilman, että tarvitsee etumusta korjata hyvää asentoon saadakseni nukutuksi.
Olo tuntuu muutenkin paljon normaalimmalta, koska etuvarustuksessa ei ole elämää rajoittavaa liikapainoa. Enkä ole enää liian huomiota herättävä etumukseni kanssa. Ja vaatteetkin istuvat päälle ihan eri tavalla. Olen onnellinen, että uskaltaduin koko operaatioon.:)

Huomenna aion mennä kuntosalille ja muutenkin kunnostautua laihduttamisen suhteen.