Olipahan sairaalareissu

Kertoilen tänne nyt jotain, kun vielä pysyn pystyssä. :D

Menin keskiviikkona vanhempieni luokse yöksi, kun äitini lupasi kyyditä minut sairaalaan aamulla. En jännittänyt edes illalla ja nukahdinkin melko nopeasti. Herätys olikin sitten klo 4 jälkeen. Koko matkan haukotutti kyllä aika mahtavasti.

Sairaalaan päästyäni kävin ekana labrassa verikokeissa ja sieltä sitten menin kirurgian osastolle. Minut ohjattiin huoneeseeni ja sain sairaalan nätit vaatteet päälleni (takaa auki olevan paidan ja ihanat puuvillapöksyt). Sain huonekaverikseni naisen jolla oli myös rintojen pienennysleikkaus edessä. Juteltiin siinä sitten omat historiikit, että kuinka on tänne sairaalaan päädytty. Saatiin Atarax ja kipulääke. Sovitettiin tukiliivit ja saatiin jotain jumppaohjeita. Huonekaverille tulikin lähtö klo 9 leikkaukseen, minä sain jännittää omaani tyhjä vatsa kurnien klo 11.30 saakka. Atarax väsytti kyllä niin mahtavasti. Minua lähdettiin viemään sängyllä ja matkan varrella leikkaushoitajat esittäytyivät vihreissä asuissaan. Väsymys kaikkosi kummasti, kun huomasin päätepysäkkini katossa roikkuvat isot kirurginlamput. Puin myssyn päähän, kädet levitettiin sivuille ja lappuja liimailtiin joka puolelle.Tuntui siltä, kuin otsanahka palaisi irti kun desinfiointiaine poltti ihoa.
Sanoinkin, että nyt alkoi vähän jänskättää ja jouduin vetämään muutaman kerran henkeä syvään. Anestesialääkäri etsiskeli suonta kädessäni ja sai laitettua piikin. Minulle ilmoitettiin, että pian tuntuu kylmältä kun nukutusaine laitetaan tulemaan. Tuijottelin hetken happimaskia, kuulin hyvien unien toivotukset, pyristelin unta vastaan vaikka laitoin jo silmät kiinni, kylmä aalto pyyhkäisee varpaista ylöspäin huikaisevalla vauhdilla.

Näin unta, että olin kirpputorilla ostoksilla. Sitten kuulin ääniä ja avaan silmäni. Hoitaja kysyy, onko pahoinvointia. Hieman, mutta ei ole mitenkään sietämätön olo. On kylmä ja tärisen pienessä horkassa. Seuraavaksi muistan katsoneeni potilashuoneeni seinällä olevaa kelloa, se näyttää kellon olevan 17. Herään uudestaan klo 18 aikoihin ja hoitaja lupaa tuoda tunnin päästä iltapalan. Haluan vessaan. Olo on kuin vahvassa humalassa. Täytyy hetki istua sängyn reunalla, hetki seistä paikallaan, ottaa tukea joka paikasta ja hoiperella vessaan. Siinä sitten mentiin hoitajien kanssa käsikynkkää. :D
Väsyttää kamalasti. Huonekaveri on puhelias, mutta en jaksa kuin hymähdellä vastaukseksi. Saan onneksi syötyä hyvällä ruokahalulla. Saan nukuttuakin muutaman tunnin kipulääkkeiden voimalla. Herään klo 5 siihen, kun hoitaja seisoo sänkyni vieressä ja tuo vähän lisää kipulääkettä. Hoipertelen taas vessaankin ja naama on ihan vitivalkoinen. Onneksi vessareissut ovat joka kerta vain helpompia.
Olo on ihan turvonnut ja ilma kiertää vatsassa jatkuvasti. Onneksi aamupäivällä pääsen jo itse vessaan. Ärsyttää kantaa dreenejä mukana, toinen dreenin ulostuloreikä on arka ja kipeä.

Lääkäri tulee katsomaan meitä ja siteet otetaan pois. Näyttää kuulemma tosi hyvältä ja leikkauskin meni lääkärin mukaan hyvin. Yritän itsekin vilkuilla, että miltä ne nyt näyttävät. Pienemmiltä, tottakai ja aika runnelluilta. Tukiliivit puetaan ylle ja saadaankin sitten kasa lappusia.Katson heti ensimmäisenä, että paljonko tisseistä nyt lähti. Vasemmasta lähti 616g ja oikeasta 618g. Yli kilo yhteensä! Ja vielä jäi jäljellekin.
Dreenit otetaan pois. Mielestäni se oli kyllä kivuliain vaihe koko hommassa. Teippien irroitus oli inhottavaa ja putket olivat koko rinnanalusmatkalta. Oikea puoli oli paljon kivuliaampi, koska se oli alun alkeankin ollut se kivuliaampi puoli. Onneksi ei kuitenkaan kestänyt kauan se poistaminen ja sain huokaista helpotuksesta.
Saatiin lupa lähteä kotiin ja tilasin taksin. Sain puettua omat vaatteeni yllättävän hyvin, pujotettua teepaidan pään yli ja sitä rataa. Taksikuskin tullessa hyvästelin huonetoverini ja toivoteltiin hyvät voinnit toisillemme.
Nuokuin puolet taksimatkasta. Oli haettava kaupasta juotavaakin, kun kurkku oli vielä hieman kuiva ja kipeä hengitysputkesta.

Yllättävän kivutonta on olotila ollut tässä kotosalla. Kotiin tullessani olin hieman allapäin, mutta onneksi sekin helpotti sitten seuraavana päivänä. Ilmeisesti ihan tavallista leikkauksen jälkeen. Välillä jaksan olla pystyssä ja taas hetkessä lässähdän niin, että on pakko vain levätä. Haavakohdat välillä saattavat kirvellä ja liikkuminen on jäykkää. Pitäisi yrittää kulkea selkä suorassa, mutta silti varon tikkejä rintamuksessani (tikit ovat siis sulavia, muutama rautatikki on ilmeisesti kyljessä jotka kirurgi ottaa kontrollissa pois). Olo on välillä ihan tokkurainen tai kevyesti laskuhumalainen. :D Eilen kävin jo suihkussa, peseminen ei sujunut niin hyvin mutta tulipahan huuhdeltua enimmät hiet päältä. Kokeilin muutamaa paitaa suihkun jälkeen ja tulin todella onnelliseksi siitä, että M-koon paidat istuivat nyt jo niin nätisti päälleni. Rinnanalussaumatkin kulkivat sieltä mistä pitikin, eivätkä nännien yläpuolella. Oli aika uskomaton fiilis ja leijuinkin siinä sitten loppuillan, vaikka väsyinkin paitojen sovittamisesta melkoisesti. :) Ylävartalo näyttää nyt niin solakalta. Vatsa tietty pömpöttää kahta kauheemmin kun huomio on siirtynyt nyt siihen (ja vieläkin tuntuu turvottavan), mutta hoidan senkin sitten kun taas kykenen salilla käymään. Rinnat ovat vielä hieman hassun muotoiset, sellaiset ovaalin muotoiset. Mutta muotoutuvat varmastikin pyöreämmäksi ajan myötä.
Voin keskittyä vaatekaappini isoksi käyneiden paitojen inventaariopoistoon sitten, kun siihen on voimavaroja. Nytkin olen vain mytännyt pyykistä tulleet vaatteet kaappiin ja keräillyt rintsikoita huoneen nurkkaan lattialle.

Mutta tämmöisissä fiiliksissä täällä tällä hetkellä. Nyt on pakko mennä lepäämään, kun alkaa tämä istuminen sattumaan.