Mammografiaa ja muuta

Eilen oli sitten mammografia ja verikoe. Kävin ensin verikokeissa aamulla. En tosin tiedä minkä vuoksi joudun joka sairaalareissu ramppaamaan verikokeissa (kirurgilla käynnin jälkeen, nyt ja vielä samana aamuna ennen leikkausta joudun käymään). Noh, kyllä sitä verta riittää aina pariin putkiloon. :)

Mammografia ei ollut mitenkään kamalaa. Ehkä hieman epämukavaa ajoittain, mutta kyllä sen nyt kesti mennen tullen. Ilmoittauiduin siis röntgenosastolle ja jonkin aikaa odotellessani minua pyydettiin nimellä. Vaihdoin iki-ihanan sairaalan pyjamapaidan päälleni, onneksi ei tarvinnut riisua kuin yläosattomiin. Hoitaja minua sitten opasti miten olla siinä laitteen vieressä. Lattiassa oli hienosti siniset ja punaiset jalanjälkitarrat joiden päällä piti vuorotellen seistä. :D Lantiolleni sain "luotivyön" ja sitten prässättiin tissiä ihan kuin nimenomaan prässin väliin. Kummatkin vuorotelle ensin liiskattiin lättänäksi vaakasuoraan ja sitten vielä sama homma niin että kone prässäsi vielä pystysuoraan. Sen jälkeen jouduin odotella (melko kauankin) pukeutumistilassa, kun hoitaja lähti konsultoimaan lääkäriä että tarvitseeko vielä ultrata tissit. Ei tarvinnut, joten sain lähteä kotiin. En osannut edes jännittää koko touhua, kun työkaveri oli valmistellut sen verran hyvin ja sanonut ettei se satu ollenkaan. Juu, ei se kipeää tehnyt, oli vain vähän epämukavaa.

Olen nyt kaivellut jotain telttapaitojani + käyttämättömiä bikinejä (jotka eivät koskaan mahtuneet päälleni rinnoista ja jotka tulevaisuudessa tulevat olemaan liian isot) pois kaapista ja kirpparipussiin. Ehkä tämä alkaa pikkuhiljaa mennä tajuntaan, että parin viikon päästä etupainoinen elämäni on menneisyyttä. Silti jatkuvasti elää pelko, että sairaalan ovella nauravat ja käännyttävät kotiin: "eihän me nyt noin pieniä tissejä ruveta leikkaamaan". Äitiäni nauratti kun kuuli pelostani, mutta ymmärsi että tämä homma alkaa jo sen verran jännittää että päässä pyörii vaikka mitä. Ja isot tissit ovat aina olleet osa elämääni, että mitä tapahtuu kun herään ja huomaan pienemmän etumukseni. Toivottavasti ainakin positiivinen reaktio, kuten muillakin leikkauksessa käyneillä. :D Vihdoinkin voin kävellä ylpeänä suorassa, paidat hienosti laskeutuvana päälläni eikä tarvitse himmailla kävelyä sen vuoksi, että utareet hölskyvät huonoissa rintsikoissa puolelta toiselle. En ole, urheilurintsikoita lukuunottamatta, ostanut aikoihin enää yksiäkään rintsikoita. Rintsikkaostosten aika on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Tänään olin kahvakuulajumpassa. Maanantaina olin Zumbassa vaikka piti mennä Pumppiin ja eilen myöhästyin Stepistä, kun katsoin kellonajan väärin. Oikein jumppien kanssa sekoilua tämä viikko. Tänään olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :D
Paino ei ole mennyt mihinkään suuntaan. Päätin, etten mene viikkoon puntarille. Kun joka aamu pitää käydä kyttäilemässä, että mitäs se tänään näyttää. Eilistä pahempihan se on aina välillä ja sitten ketuttaa.
Pelkään, että syön ehkä liikaa (vaikkei se nyt varmaan niin ole). Olen nyt pitänyt vähän tiukkaa linjaa, enkä ole koskenut pullatarjoiluun töissä. Ja pyrin nyt välttämään isoja määriä kevytcolaa ja niitä vähiä määriä suklaata. Katsotaan nyt mitä se puntari sit kertoo viikon päästä.